SOFT LANDING CAMP & THE FIRST ONE FROM USA

Heippa kaikki sielä rapakon toisella puolen!

Vihdoin sain aikaseks tehdä mun ensimmäisen postauksen täältä Amerikan päästä! Täälä mulla takana jo reilu 2 viikkoa, ja vaikka mitä oon jo kerenny näkemään ja kokemaan. Niin paljon kaikkea hyvää, mutta on mukaan mahtunu myös niitä vaikeampia hetkiä. Nyt kuitenkin tiedätte, että elossa siis ollaan, hahah!

Tuun tekemään paremman postauksen ensimmäisten viikkojen kuulumisista ja siitä, miten mulla täälä menee. Tuun kertomaan myös tarkemmin mitä kaikkea mun ekat viikot on täälä Utahissa oikeen pitäny sisällään. Nyt kuitenkin vaan tämmöset pikakuulumiset ja enemmän asiaa Nycistä!

Mun vuosi alkoi siis Soft Landing Campillä New Yorkissa ja voin kertoa, että se kaupunki oli just kaikkea sitä, mitä siitä voi edes kuvitella. Ihan niinkuin elokuvissa, niin huikea ja sanoinkuvaamaton. Ja vitsit millasten ihmisten kanssa mä sainkaan sen kokea! Vaikka kokonaisia päiviä oli vain kolme, nähtiin me silti niin paljon. Lower & Upper Manhattan, Rockefeller Center / The Top Of The Rock, Time Square, Brooklyn Brigde, Soho, Central Park, Jersey Carden Outlet Mall ja paaaljon muuta! Lisäksi mm. syötiin maailman parhaat hampurilaiset ShakeShack nimisessä paikassa, naurettiin monta kertaa niin paljon että mahaan sattui, kärsittiin jet lagista, totuteltiin englannin kieleen ja yli 30asteen lämpötiloihin ja yksinkertaisesti nautittiin ja ihmeteltiin sitä, että nyt meidän vaihtovuosi on oikeesti alkanut. Annetaan nyt kuvien puhua puolestaan!

Lopuksi haluan vielä mainita yhdestä iloisesta asiasta, joka muutama päivä sitten kantautui mun korviin tänne kauas. Mun serkku on mennyt kihloihin, joten suuret onnittelut sinne!! :-)

Nyt Amerikka hiljenee ja painuu nukkumaan, huomenna koulu ja soccer harjoitukset taas kutsuu.
Paljon haleja Suomeen ja take care!

With love, Miila

IT'S TIME TO GO

Heippa kaikki rakkaat!
Mistäköhän sitä edes oikeen alottais. Okei, ehkä siitä, että mä oon tällä hetkellä matkalla Helsinkiin. Matkalla neljän New York -päivän jälkeen Utahiin, Monroeen. Matkalla kohti mun Amerikan vuotta ja elämää. Matkalla kohti mun unelmia. Ja niin, nyt oon jättänyt Seinäjoen tutut kadut taakseni. Kodin, isoveljet, ystävät, sukulaiset. Kaiken tutun ja turvallisen.

Elikkä siis mun seikkailu alkaa huomenna aamulla, kun lento lähtee Tukholman kautta kohti New Yorkia. Exploriuksen vaihtovuoden hintaan kuuluu siis 4 päivän aloitusleiri eli Soft Landing Camp Nycissä, jossa yhdessä pohjoismaalaisten vaihtarien kanssa tutustutaan kaupunkiin, kierretään kaikki tunnetuimmat nähtävyydet, kulutetaan ensimmäiset dollarit alennusmyynneissä (aivitsit mä nautin!!), kärsitään varmasti jet lagista ja muutenkin vietetään aikaa yhdessä ennen perheisiin siirtymistä! 
My nyc girls, Emilia and Tuva, are you ready ?! ;-)
19. päivä mun matka jatkuu Phoenixin kautta Salt Lake Cityn lentokentälle ja sieltä sitten edelleen pikkuruiseen Monroeen.

"We travel not to escape life, but for life not to escape us."

Nyt fiiliksiin. Jännittää, innostuttaa (voiko noin edes sanoa?), itkettää, hymyilyttää ja myös vähän pelottaa. Kaikkea samaan aikaan. En tiedä kuinka se on edes mahdollista, mutta siltä musta oikeesti vaan tuntuu. Huomenna tämä tyttö kohtaa aivan viimeset hyvästit ja kyyneleet, kun on aika seisoa lentokentällä kera mun jäätävän kokosten matkalaukkujen, ja sanoa heipat äitille ja iskälle 10 kuukaudeksi. Ja jos jotain oon näistä monista hyvästeistä viikkojen sisällä oppinu, niin kaikista pahinta on katsoa viimeisen kerran taakse ja kyyneleet silmissä tajuta, että nyt on tullu se aika. Aika hyvästellä. Aika lähteä kauas maailman toiselle puolelle.
  
Musta tuntuu tällä hetkellä sille, että tätä kaikkea ei voi edes täysin sisäistää ennenkuin se on oikeesti tapahtunut. Ennenkuin on oikeesti astunut yksin lentokoneeseen ja tajunnut esimerkiksi sen, että siitä lähtien kaikki täytyykin hoitaa englanniksi (joka ei muuten tän tytön vahvuuksiin kuulu... mutta eiköhän se siitä sitten pikkuhiljaa!). Ymmärtänyt, kuinka erilaista elämä tulee olemaan ilman tuttuja läheisiä ihmisiä konkreettisesti ympärillä. Laskeutunut Salt Lake Cityn kentälle ja kohdannut faktan, että koko elämä täytyy nyt rakentaa uudestaan sinne. Tehdä talosta koti, tuntemattomista ihmisistä toinen perhe ja kaverit, Monroesta kotikaupunki... Luoda kaikki alusta. Mutta hei, kaikki tulee varmasti olemaan sen arvoista!

Niinkuin tosi monet ihmiset on mulle sanonu, että tästä vuodesta tulee varmasti unohtumaton ja yks parhaista mun elämässä.  Helppoa se ei tuu olemaan, mutta ainakin se tulee opettamaan niin paljon. Tällä hetkellä on niin levoton olo, ettei tiedä mitenpäin pitäisi olla, mutta mä olen valmis. Valmis kokemaan Amerikan elämän vuodessa.

"It's not a year in your life, it's a life in a year."

Tän sanominen tuntuu samalla niin siistiltä, hullulta ja oudolta, mutta seuraavan kerran musta kuuluu kirjaimellisesti maailman toiselta puolelta. Koulu mulla alkaa 25.päivä ja jo sitä ennen meillä on pieniä suunnitelmia hostperheen kanssa. Juuri sen takia en voikaan luvata mitään postaustahdista, mutta halukkaille onkin mahdollisuus seurata vähän helpommin mun vuotta instagramista, ja sieltä mut löytää nimellä @miilaq. Toivotaan, että sen suurempia mutkia ei tulis matkaan, ja että kaikki sujuis hyvin!

 Tsemppiä kovasti kaikille kouluun ja yrittäkäähän nauttia vielä lämpimistä säistä! Ootte todellakin mun ajatuksissa. Se on kirjaimellisesti menoa nyt.
On tullu aika toteuttaa unelmia. 
Less than 22 hours to go! 
Haleja, Miila

SOME THOUGHTS

Huh, viimein löysin pienen ajan mun kalenterista tälle postaukselle. Oon melkein kirjaimellisesti juossut pää kolmantena jalkana viimeset kaks viikkoa paikasta toiseen hoitaen viimesiä asioita ja nähden vielä kaikkia tuttuja. Mun kalenteri on ollu täynnä tekstiä ja to do -juttuja, mutta onneks oon myös löytäny aina sieltä täältä pieniä hetkiä ihan vaan itelleni ja omille ajatuksille.

Kuitenkin kaiken tän kiireen keskellä aika on vaan lentänyt, ja nyt päivät onkin laskettavissa enää yhden käden sormilla. 5 päivää ja sitten se on menoa!
 

 
Kyyneleitä, hyvästejä ja viimesiä hetkiä yhdessä... Niitä on mahtunut paljon mun viime viikkoihin, mutta samalla niihin on sisältynyt myös huikee määrä naurua, kiitollisuutta ja onnellisuuden tunnetta. 
Mun fiilis on ollu tosi hyvä, vaikkakin tän kuluvan viikon aikana on mulla ollu ja tulee olemaan joka päivä jotkut hyvästelyt. Sen vaikeen hetken tullen on mun ympärillä aina ollu joku läheinen, joka on helpottanut oloa. Ja ei se haikeus ookaan ehkä aina pahasta, se kertoo vaan kuinka kiitollinen saan olla kaikesta siitä mitä mulla on täälä Suomessa. Ja oon myös tajunnu sen asian, että lähtemisenhaikeus ei tarkota sitä ettenkö olis tosi innoissani lähdöstä, koska mä todellakin oon! Hyvästit vaan kuuluu tähän juttuun (ja nekin vaan kasvattaa ja opettaa!), ei siitä pääse yli eikä ympäri.
Ja niinkun jollekkin läheiselle jo kerroinkin, että kuinka paljon oonkaan oppinu myös itestäni tän vaihtojutun myötä, kun oon esimerkiksi tajunnu läheisten merkityksen paremmin. Oon myös saanu uusia tärkeitä ihmisiä mun elämään ja nekin on opettanu mulle paljon musta itestäni. Saan olla niin onnellinen, että mun elämässä on just tälläsiä ihmisiä, joille voin olla aivan oma itteni. Se on mulle tosi tärkeetä ja merkitsee niin paljon.

  Viime viikoilta on myös kertynyt iso kasallinen hetkiä, joita voin muistella sitten Jenkeissä. Yks ilta tällä viikolla, kun olin Joupiskan päällä ja katselin mun kotikaupunkia viimesen kerran yövalaistuksessa, en vaan voinu pidättää mun kyyneleitä. Mun ympärillä oli rakkaita ihmisiä ja siinä tajusin sen taas. En ehkä kokonaan, mutta ainakin osaksi. Tajusin mun lähdön.

 
 Yks semmonen asia, jota myös tuun Jenkeissä paljon miettimään, on mun futisjoukkue. Tänään pelasin mun viimesen pelin näiden tyttöjen kanssa. Oon vaan niin tottunut siihen, että kuljetaan yhdessä kentällä ja sen ulkopuolellakin, että en vaan vielä edes osaa kuvitella kuinka paljon erilaista elämä tuleekaan olemaan ilman futista ja tätä joukkuetta. Ootte tosi rakkaita jokainen ja vielä kerran suuri kiitos teille kaikille! Mun tulee ikävä, mutta memories never die.

Ja ettei tää postaus menis nyt aivan pelkäksi syvälliseksi jaaritteluksi, on mulla teille jotain hauskaa infottavaakin. Muutama päivä sitten nimittäin juttelin facebookissa mun hostmomin kanssa ja hän kyseli mitä haluaisin Amerikassa futiksen lisäksi koulussa harrastaa. Jalkapallo oli siis jo varma vaihtoehto ja track&field houkutteli myös kovasti. Koska talvelta multa vielä urheilulaji puuttui, päädyttiin koripalloon. Siis kyllä, koripalloon. Hahaha, tässä vaiheessa ne, jotka mua yhtään enemmän tuntee, purskahtaa nauruun. Niin mäkin tein, kun päätin lähteä mukaan korikseen. Siihen, jossa ei tällä pituudella paljon tehdä. Ja siihen, josta en koskaan oo sen kummemmin edes tykännyt. Mutta hei, positiivisin (ja ei liian totisin!!) fiiliksin mä lähden koittamaan jotain uutta. Sitähän tää koko vaihtovuosi on täynnä. Kaikkea uutta.

Mun lukuvuosi jaetaan siis kolmeen jaksoon, ja mulla niissä jokaisessa on nyt joku urheilulajikin. Jalkapallo, koripallo ja yleisurheilu. Yayyy, oon niin innoissani!!

 Huomenna on aika viettää kavereiden kanssa mun ensimmäisiä läksiäisiä ja tiistaina jatkaa samaa linjaa sukulaisten kanssa. Tuun varmasti kertomaan teille vähän kuvien kera sitten kuinka meidän illat sujui!
Ei sanota 'hyvästi', sanotaan 'heippa hetkeksi'.

♥: Miila