SOME THOUGHTS

Huh, viimein löysin pienen ajan mun kalenterista tälle postaukselle. Oon melkein kirjaimellisesti juossut pää kolmantena jalkana viimeset kaks viikkoa paikasta toiseen hoitaen viimesiä asioita ja nähden vielä kaikkia tuttuja. Mun kalenteri on ollu täynnä tekstiä ja to do -juttuja, mutta onneks oon myös löytäny aina sieltä täältä pieniä hetkiä ihan vaan itelleni ja omille ajatuksille.

Kuitenkin kaiken tän kiireen keskellä aika on vaan lentänyt, ja nyt päivät onkin laskettavissa enää yhden käden sormilla. 5 päivää ja sitten se on menoa!
 

 
Kyyneleitä, hyvästejä ja viimesiä hetkiä yhdessä... Niitä on mahtunut paljon mun viime viikkoihin, mutta samalla niihin on sisältynyt myös huikee määrä naurua, kiitollisuutta ja onnellisuuden tunnetta. 
Mun fiilis on ollu tosi hyvä, vaikkakin tän kuluvan viikon aikana on mulla ollu ja tulee olemaan joka päivä jotkut hyvästelyt. Sen vaikeen hetken tullen on mun ympärillä aina ollu joku läheinen, joka on helpottanut oloa. Ja ei se haikeus ookaan ehkä aina pahasta, se kertoo vaan kuinka kiitollinen saan olla kaikesta siitä mitä mulla on täälä Suomessa. Ja oon myös tajunnu sen asian, että lähtemisenhaikeus ei tarkota sitä ettenkö olis tosi innoissani lähdöstä, koska mä todellakin oon! Hyvästit vaan kuuluu tähän juttuun (ja nekin vaan kasvattaa ja opettaa!), ei siitä pääse yli eikä ympäri.
Ja niinkun jollekkin läheiselle jo kerroinkin, että kuinka paljon oonkaan oppinu myös itestäni tän vaihtojutun myötä, kun oon esimerkiksi tajunnu läheisten merkityksen paremmin. Oon myös saanu uusia tärkeitä ihmisiä mun elämään ja nekin on opettanu mulle paljon musta itestäni. Saan olla niin onnellinen, että mun elämässä on just tälläsiä ihmisiä, joille voin olla aivan oma itteni. Se on mulle tosi tärkeetä ja merkitsee niin paljon.

  Viime viikoilta on myös kertynyt iso kasallinen hetkiä, joita voin muistella sitten Jenkeissä. Yks ilta tällä viikolla, kun olin Joupiskan päällä ja katselin mun kotikaupunkia viimesen kerran yövalaistuksessa, en vaan voinu pidättää mun kyyneleitä. Mun ympärillä oli rakkaita ihmisiä ja siinä tajusin sen taas. En ehkä kokonaan, mutta ainakin osaksi. Tajusin mun lähdön.

 
 Yks semmonen asia, jota myös tuun Jenkeissä paljon miettimään, on mun futisjoukkue. Tänään pelasin mun viimesen pelin näiden tyttöjen kanssa. Oon vaan niin tottunut siihen, että kuljetaan yhdessä kentällä ja sen ulkopuolellakin, että en vaan vielä edes osaa kuvitella kuinka paljon erilaista elämä tuleekaan olemaan ilman futista ja tätä joukkuetta. Ootte tosi rakkaita jokainen ja vielä kerran suuri kiitos teille kaikille! Mun tulee ikävä, mutta memories never die.

Ja ettei tää postaus menis nyt aivan pelkäksi syvälliseksi jaaritteluksi, on mulla teille jotain hauskaa infottavaakin. Muutama päivä sitten nimittäin juttelin facebookissa mun hostmomin kanssa ja hän kyseli mitä haluaisin Amerikassa futiksen lisäksi koulussa harrastaa. Jalkapallo oli siis jo varma vaihtoehto ja track&field houkutteli myös kovasti. Koska talvelta multa vielä urheilulaji puuttui, päädyttiin koripalloon. Siis kyllä, koripalloon. Hahaha, tässä vaiheessa ne, jotka mua yhtään enemmän tuntee, purskahtaa nauruun. Niin mäkin tein, kun päätin lähteä mukaan korikseen. Siihen, jossa ei tällä pituudella paljon tehdä. Ja siihen, josta en koskaan oo sen kummemmin edes tykännyt. Mutta hei, positiivisin (ja ei liian totisin!!) fiiliksin mä lähden koittamaan jotain uutta. Sitähän tää koko vaihtovuosi on täynnä. Kaikkea uutta.

Mun lukuvuosi jaetaan siis kolmeen jaksoon, ja mulla niissä jokaisessa on nyt joku urheilulajikin. Jalkapallo, koripallo ja yleisurheilu. Yayyy, oon niin innoissani!!

 Huomenna on aika viettää kavereiden kanssa mun ensimmäisiä läksiäisiä ja tiistaina jatkaa samaa linjaa sukulaisten kanssa. Tuun varmasti kertomaan teille vähän kuvien kera sitten kuinka meidän illat sujui!
Ei sanota 'hyvästi', sanotaan 'heippa hetkeksi'.

♥: Miila